Lapsuuden kodissa meille hommattiin koira. Itse olin silloin 9v. Muistaakseni hinta oli 20mk, en ole ihan varma. Koira laitettiin omalle "mestalle", keittiöön, sähköhellan ja puuhellan väliin lattialle pahvilaatikkoon jossa matala reunus. Reunaan kirjoitin :LOLA NEITI POIKANEN...... Lola on ollut ainoa ns oma koira.Lola eli hyvän ja pitkän elämän.18 vuotiaana joutuivat Lolan lopettamaan oli jo niin huonossa kunnossa. Itse asuin jo toisessa elämässä toisella paikkakunnalla.(josta tulin takasin 4v päästä) Isän serkku tuli Lolan lopettamaan ei ollu Isästä siihen, kova työ oli ollut kaivaa Lolalle hautaa, sille pienelle rääpäleelle :) Hautapaikka sijaitsee syntymäkodin pihapiirissä,ison koivun alla, sillä pihalla ollut jo monet uudet tallajat. Lola jäi sellaiseksi kissan kokoseksi, emä oli pystykorva, en tiedä miksei Lola kasvannut sen isommaksi.Muutaman kerran Lolan hengenähtö oli läheellä.Oma kissa luuli aivan pienenä kai rotaksi kun kävi kiini, toisen kerran naapurin mäyräkoira tarras kurkusta kiini. Isä potkas mäyriksen irti. Ja kolmas kerta oli kun jostain syystä Lolan remmi meni traktorin pyörään, ja Lola rupes nouseen traktorin takapyörää pitkin.Lola oli siis aina kiinni ulkona, joskus aina pääs karkuun. Kävi tsekkaas mäyräkoiran kotona olleet tarhatut supikoirat, ja äkki takas. Lola oli miun koira. Enään en ottaisi koiraa tai kissaa vaikka niistä kuinka tykkään. Aina tulee lopuksi luopuminen (nytkin vaikka Lolan kuolemasta kohta 30v meinaa "hiekkaa mennä silmiin"), lääkärissä käytöt, ulkoilutukset....juu ei kiitos. Lapset kun saannu maailmalle, ei enään uusia "vauvoja"....siis neljäjalkaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti